Voting

Saturday, January 21, 2012

Tiitiäisen menninkäisen nimiäiskakut

 Itsenäisyyspäiväksi kutsuttiin koko suku paikalle toivottamaan uusin jäsen tervetulleeksi. Itse tein vaan kakut, isovanhemmat hoisivat muut tarjoilut ja järjestämiset. Suunnittelin nimiäiskakkuja jo ennen raskautta, mutta niinpä taas pari iltaa aiemmin silmät ristissä väänsin koristeita ja totesin vaan että joskus toiste sitten. Jospa vaikka ylppärikakkuihin panostais ;) Peruskermikseen olen pursotusten osalta tyytyväinen, tuota tyyliä kun olen ihaillut vaikka kenen blogeissa pisin vuotta. Mihinkään sitä ei voinut tietysti kokeilla etukäteen, vaan kakun päälle vain kokeilemaan. Edes tyllasta ei ollut tietoa. Eka menikin ihan kamalaksi, ja kaavin kermat takaisin pussiin ja eikun uudella tyllalla. Onneksi oli oikea, ja siinä oli sitten tullut jo harjoitustakin, joten ihan kiva tuli. Tätä täytyy seuraavaksi kokeilla kaksivärisenä! Ja mielellään riittävällä määrällä kermaa seuraavaksi, ettei tarvitse ranskankermalla jatkaa... :D hieman sokerihelmiä ja suihkaus helmiäistä ja se oli siinä. Todella mainio ajankäyttö/näyttävyys -suhde tällä ruusukepursotuksella kyllä. Hirmu kermasyöppöhän se on. Mansikkaa tais olla sisällä.


Tämä suklaakakku oli niiiin hyvää. Pala olis vielä pakkasessa ja nyt tekisi mieli mennä sulattamaan... Muuten meni niin hyvin, mutta kuvia en sitten muistanut ottaa, mikä kyllä harmittaa sillä oli nätti. Loisteputken alla mummilan kellarissa ei ehkä ihan optimivalaistus. Kakun päälle suihkasin kuvan jälkeen vielä ihan pikkutipan  helmiäistä ja iskin yhden perhosen. Ei tuo noin epätasainen ollut tuo reunaa kiertävä nauhakaan kyllä. Sisällä siis kunnon sacher-pohja, eli valkuaiset erikseen vaahdoksi ja käännellään sekaan. Tietty kunnolla suklaata. Tais olla Kinuskikissalta se ohje kun ajattelin et olis näin isoon kakkuun kiva vaikka onnistuakin... Oli 10 munan siis. Toisessa välissä tummasuklaamousse vadelmilla ja toisessa maitosuklaamousse Wiener nougat crushilla. Tuo päällinen on kaulittavaa suklaamassaa, mutta oli kyllä aikas vaikeaa työstettävää, meinas paniikki jo iskeä koska varasuunnitelmaa tai vara-aineita ei ollut. Onneksi criscoa lisäämällä (jenkkien kova kasvisrasvavalmiste)  ja mikrottamalla sai just ja just kaulittua. Ja vaaville saatiin nimikin päätettyä vieraiden jo odottaessa :)

Aksun 4v supersankarikakku


Ihan taas itkettää tämä esikoisen synttärikakku, tosin ei yhtä paljon kuin viime vuoden katastrofi. Nyt tietty oli hyvä syykin, meinaan alle kuukauden ikäinen peikko joka valvotti yöt päivät. Yöllä sit vauva sylissä nukkuen väsäsin hämähäkkimiehen ja lepakkomiehen. Teräsmiehen kohdalla vaavi nukahti ja muutaman tunnin uni houkutti joten annoin periksi. Kakun suhteen annetut speksit oli seuraavat: hämähäkkimies, teräsmies ja batman kinastelevat kuka menee ensimmäisenä luolaan. Muutin tarinaa sen verran että teräsmies oli sitten vaan mennyt jo edeltä ja jättänyt viittansa luolan suulle. Talvisia koristerakeita kaveri myös halusi kaupasta kakkunsa päälle, sekä mansikkaa ja banskua sisälle, ihan niinkuin isikin aina  :) Päälle halusi lakua, jonka toteutin sulattamalla kickpatukoita kermaan, sitten kunnolla kylmäks ja vaahdoks. Toimii hyvin kermalla, ei näköjään ihan niin hyvin flora vispillä, jäi löysäksi ja pursotuksista tuli hiukan littanat ja roikkuvat. Mutta muistaakseni ihan hyvää oli :)

Hämähäkkimuffinsit

 Tässä välissä oli pikku tiitiäinen juuri syntynyt, joten halloweeniä ei tänä vuonna juuri vietetty. Suklaamuffareitten ja suklaakeksien päälle yritettiin hämähäkinseittiä piirtää sekä pastavärillä että elintarvikekynällä. Hämähäkit on kick-patukkaa. Esikoinen vei kerhoon nämä halloweenbileisiin. Kurpitsan hän suunnitteli ja piirsi itse, äiti hoisi veitsihommat :)

Tädin tuparikakku


Täti muutti uuteen ihanaan valkoiseen taloon, siksipä valkoinen kakku. Peruskermis jossa valkosuklaamassaa päällislevynä. Ei sit toimi muuten, on liian jykevää leikkaantumaan siististi, pitää olla todella terävä veitsi jolla sen saa leikattua noinkin pehmeän alustan päällä. Tässä tapauksessa vaan lähti seikkailemaan. Täytteenä oli mangomousse kaupan mangososeesta, ei siis pilttipurkista. Tuli melko tiivis täyte, ei kovin ilmava siis. Syynä tuskin oli mango kyllä, kerma vaan ei vatkaantunut kovin isovolyymiseksi. Näitä elämän mysteerejä joihin ei mun luonnontieteenopinnoillani löydy syytä.

Prinsessamansikkakakku

 On tässä ollut muuta käsityötä, niin ei ole kerennyt tänne laittamaan muistiin mitään. Nämä Amandan synttärikakutkin jo viime kesäisiä! Mutta kun kerran sain kamerasta kuvat purettua koneelle... Tässähän tämä päivittäminen imettäessä menee. (Eikös ole ihana tarjotin <3 )
 Näin tyttövauvan äitinä näitä prinsessakakkujakin saa kohta ehkä kotiin ruveta tekemään, vaikka isoveljet ovatkin siskostaan palomiestä tekemässä. (Että on sitten kaikki hälytysajoneuvot suvussa.)
 Oletettavasti mansikkaa sisällä. En muista enää kuin ettei massapintaa toivottu, ja prinsessa/pinkki oli toiveena. Tein prinsessakruununkin sokerimassasta, mutta ilmankosteus sai sen hajoamaan.  Koristeet lähtivät suurilta osin rasiassa mukaan juuri kosteuden vuoksi. Kiilteen päälle olisivat sulaneet jo matkalla juhlapaikalle.